• fi
  • en
  • sv

Yrittääkö vai eikö yrittää, siinäpä vasta kysymys

Lisätty 18/5/17

Yhä useampi ihminen tekee työuransa yrittäjänä, silti monelle yrittäjäksi ryhtyminen saattaa tuntua pelottavalta ajatukselta. Yksin asioiden kanssa ei kuitenkaan tarvitse painiskella, sillä tarjolla on maksutonta neuvontaa.

Nykyään yrittäjäksi haluaville on tarjolla lukematon määrä erilaisia palveluita, joilla voi arvioida tulevan liiketoiminnan suuntaviivoja. YritysEspoon yritysneuvoja Irene Matinpalon mukaan internetistä löytyy paljon eritasoisia työkaluja yrityksen perustamista suunnittelevalle.

”Välillä voi olla vaikeaa tietää, mikä on juuri itselle tarkoituksenmukainen palvelu. Mielestäni hyödyllisin sivusto alkutaipaleelle on liiketoimintasuunnitelma.com”, kertoo Matinpalo.

Sivustolla ensiaskeleitaan ottava yrittäjä voi aloittaa liiketoimintasuunnitelman tekemisen, johon kirjataan esimerkiksi tuote- tai palvelukonsepti, ajateltu asiakaskunta, kilpailutilanne jne. Lisäksi sivustolta löytyy myös erilaisia laskureita, joilla voi arvioida tulevan toiminnan tuloksellisuutta. Asiat on selitetty myös käyttäjäystävällisesti videoilla.

Irene Matinpalon mukaan hyvä hetki varata aika YritysEspoon tarjoamaan maksuttomaan yritysneuvontaan on juuri silloin, kun liikeidea on selvillä ja on jo aloittanut liiketoimintasuunnitelman tekemisen. Ajan tapaamiseen voi kuitenkin varata, vaikka ei olisikaan tehnyt liiketoimintasuunnitelmaa valmiiksi. ”Välillä asiakkaalla saattaa liikeidea, kustannukset ja tuotot hyvinkin valmiiksi mietitty, mutta hän ei vain osaa täyttää tietoa liiketoimintasuunnitelmaan. Yritysneuvojan rooli onkin usein avustava, kirjataan relevantit tiedot oikeisiin kohtiin.”

”Monelle yrityksen perustamista haaveilevalle YEL eli yrittäjän eläkevakuutus tuottaa myös päänvaivaa. Paljonko pitää maksaa ja mitä hyötyä vakuutuksesta edes on. Näissäkin kysymyksissä ilmainen neuvonta osaa auttaa, yksin ei tarvitse miettiä”, rohkaisee Matinpalo.

Hyvin suosittuja ovat myös kevytyrittäjille suunnatut laskutuspalvelut, jotka lupaavat auttaa yrittäjää verotuksen, laskuttamisen ja vakuuttamisen byrokratian viidakossa. Matinpalon mukaan tähän voi liittyä riskejä. ”Joskus olisi verotusteknisesti järkevämpää perustaa toiminimi, kuin käyttää laskutuspalveluja hyväkseen. Esimerkiksi arvonlisäverotuksen perusteiden ymmärtäminen on valintaa tehdessä tärkeää. Maksuttomassa tapaamisessa voidaan yhdessä pohtia, mikä on asiakkaan tilanteessa järkevin ratkaisu.”

”Sen arviointi kannattaako laskutuspalvelujen käyttö vai onko tarkoituksenmukaisempaa perustaa oma yritys, on tapauskohtaista. Maksuttomassa tapaamisessa pohditaan asiaa yhdessä ja asiakas voi sitten valita itselleen kannattavimman vaihtoehdon.”

Mikäli oman yrityksen perustaminen on ajankohtainen asia ajan YritysEspoon maksuttomaan yritysneuvontaan voi varata sivulta http://www.yritysespoo.fi/yhteystiedot/ Keskustelemaan voi toki tulla myös silloin, vaikka vasta miettisi, että olisikohan minusta yrittäjäksi.

Jutun on kirjoittanut YritysEspoon viestintäharjoittelija Tuomo Sinelmaa